A PIECE OF FINNISH NATURE
Mäntyjen katveesta
kuusien kuiskeesta
Sanninco
Sanninco on Kainuun metsissä ja sen kivisillä rannoilla kasvanut kotimainen designmerkki. Se on tuttu, eksoottinen, moderni ja silti juurevasti kotimainen brändi, joka osaltaan haluaa olla rakentamassa kestävämpää huomista. Sanninco tarjoaa eettisiä, ekologisia ja korkealaatuisia Suomessa valmistettuja tuotteita. Sannincon puukorujen ja muiden kotimaisten tuotteiden mukana saat palan Suomen luontoa mielikuvien, tarinoiden ja materiaalien muodossa.
Tuotteitamme
Suomen kansan uskomuksissa laulujoutsen on ollut kaikkein pyhin. Sitä pidettiin jopa yhtenä esi-isänä karhun ja hirven rinnalla. Joutsenen tappamisesta uskottiin seuraavan kuoleman. Näin kävi Kalevalassa myös Lemminkäiselle, joka lähti ampumaan Tuonen joutsenta. Suomalaisille joutsen on puhtauden esikuva. Laulujoutsen on Suomen kansallislintu.
Sannincon suomalaisesta koivusta valmistetuttujen Joutsen-korujen ispiraation lähteenä ovat olleet nämä myyttiset tarinat. Tarinan löydät Joutsen-korusi korulaatikosta.
Suomalaisessa kansanuskossa kuukkelia kutsuttiin ”sielunlinnuksi”, sillä uskottiin, että metsämiehen sielu siirtyy hänen kuoltuaan kuukkeliin. Nuotiolla kuukkeli käyttäytyykin kuin tuntisi kulkijan. Kuukkelia pidettiin vahvasti myös onnenlintuna, jonka näyttäytyminen toi onnea.
Sannincon Kuukkeli-korun mukana saat esitteen, jossa kerrotaan näistä uskomuksista.
Metsien inspiroima,
luonnon muovaama
Kadonnut koru
Meiltä voit tilata kadonneen korun tilalle uuden, eli voit tilata vain esim. yhden korvakorun kadonnen tilalle. Tilatessasi käytä koodia KADONNUT.
Suojassa
Sinun lähelläsi olen suojassa,
niin kuin metsän puut
antavat suojaa eläimilleen,
niin sinäkin levität kätesi suojakseni
siinä sinä olet,
silloinkin,
kun minua on vaikea rakastaa.
Sanni Homanen